caalim68

Kaikki blogit puheenaiheesta Valvonta

Virkavastuu ei takaa hyvää palvelua

Perustuslain paljon keskusteltu 124 pykälä kieltää merkittävän julkisen vallan osoittamisen muulle kuin viranomaiselle. Sama perustuslain kohta säätää lisäksi, että julkista valtaa voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla säätämällä. Turun Sanomien paljastamat vakavat puutteet potilaiden hoidossa Kupittaan psykiatrisella suljetulla osastolla osoittavat, ettei virkavastuu yksin takaa hyvää hoitoa.

 

Hallinnon valvonta

 

(Facebook-statuspäivitykseni: Olen pitänyt lomaa lehtien lukemisesta. Sillä aikaa tapahtuu kummia. Televisiossa puhutaan, että maa on jakautumassa itsehallintoalueisiin. Tähän saakka Ahvenanmaalla on ollut itsehallinto. Onko Suomi itsenäinen yhtenäinen maa vielä 100-vuotisitsenäisyyspäivänä, johon on vain pari vuotta aikaa. Hallinnon uudistuksia ei näytä olevan tekemässä perinteiset valtiomiestaitoa omaavat ihmiset, vaan politikoinnista näyttää olevan kysymys.)

Tämä on tämänpäiväinen Facebook-statuspäivitykseni.

Melun valvontamittaukset kivilouhimoilla

Tässä taas yksi esimerkki siitä, mihin väärin tehdyt melumittaukset voivat johtaa. Löysin alla lainatun kohdan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämältä Opasnet.fi -sivustolta:

"Käytännön kokemusten perusteella impulssimaisuuskorjaus murskauskohteessa tehdään havaintopisteissä, jotka sijaitsevat alle 300 metrin etäisyydellä murskauksesta/rikotuksesta. Tätä kauempana impulssimaisuutta ei yleensä havaita. (Ramboll, 2011)

Takuuvarma syksyn merkki.

Otsikon mukaisesti yksi varmin merkki syksystä löytyy merialueiltamme. Kotitarvekalastajien laittomat verkot!

Vedet ovat viilenneet ja jalokalat (meritaimen ja siika) ovat saapuneet harrastekalastajien ulottuville. Laittomien verkkojen määrä on valtava. Kokonaan merkkaamattomia verkkoja tai mehukatti-merkattuja. Väärää silmäkokoa ja väärissä paikoissa olevia. (mm. väylät) Parhaimmillaan yli kilometrin mittaisia jattoja ja pintaverkkoja. Veneilijöille vaarallisia ja ennen kaikkea kalakannoille.

Lasten kännykät

Lapsen kännykän  käytön valvonta on kasvattajalle mahdollinen kun ei osteta lapselle omaa kännykkää.  Lapsen  käyttämä kännykkä olkoon vanhemman nimissä jota lapsi saa lainata ja jota kasvattaja valvoo.

Asia myös alaikäisen, vanhempiensa vastuulla olevan  kännykänkäyttäjän tiedoksi.

 

DDR suomi näyttää taas kyntensä

Huomasin eilen taas miten suomi poikkeaa paljon puhutuista yhteisistä pohjoismaisista käytännöistä, eikä salli tietoturvallisia puhelinliittymiä kansalaisilleen!

http://www.digitoday.fi/bisnes/2014/07/10/salatut-silent-phone--liittyma...

Kansalaisia valvotaan elektronisesti myös maanteillä

 Aloitteesta järjestyspartioiden järjestämisestä öisten raittien turvallisuutta valvomaan raportoi Ilmajoki-lehti 30.2.2014. Itse asiassa elektroninen valvonta kattaa jo nykyään kaikki julkiset piha- ja tiealueet Ilmajoellakin, ja suunniteltu katupartiointi saattaa siksi olla turhaa päällekkäisyyttä

10 syytä säilyttää Malmin lentoasema Helsingissä

Malmin lentoasema on tulevaisuuden liikennetarpeiden kannalta erinomaisella paikalla. Baltian maat, Pietari ja koko eteläinen Suomi ovat alle 300 km:n etäisyydellä. Malmin kenttä on sujuva ilmatie suoraan pääkaupunkiseudulle kymmeniltä Suomen ja lähialueiden paikkakunnilta, jotka sijaitsevat syrjässä suurten kaupunkien lentoasemista. Malmin historiallinen lentoasema vietti 70-vuotisjuhliaan toukokuussa 2008.

Vapauttakaa tutkijat tekemään työtään

Kirjoitan tämän blogin täysin maallikon näkökulmasta. En ole tutkija.  Neljä vuotta Helsingin yliopiston perustutkinto-opiskelijana ei riitä ymmärtämään täysin tutkijoiden tuskaa, mutta byrokratian tunnen erinomaisesti.

Tarvitseeko lounareiden käyttöä valvoa?

Lounassetelien käyttöehdot tiukentuvat vuodenvaihteen jälkeen, sillä jatkossa lounassetelit pitää merkitä omalla nimellä (kts. Lounassetelillä ei enää makseta kaverin ateriaa). Onko tällaiselle valvonnalle oikeastaan tarvetta?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä