caalim68

Kaikki blogit puheenaiheesta Oppositiopolitiikka

Valtiovarainministeri Petteri Orpo tekee oppositiopolitiikkaa.

Tutkimuksen mukaan kansa luottaa taloustilanteensa kehittyvän parempaan suuntaa.

Työttömyyskin on laskussa.

Investointejakin on saatu aikaan , isojakin.

Maalaisjärjellä kuvittelisi, että ovat hallituksen aikaansaanoksia.

Kaikesta huolimatta kokomuksen kannatusluvut gallupeissa eivät ole paljonkaan nousseet.

Hätääntynyt  puolueen puheejohtaja ja ministeri  Petteri Orpo turvautuu varmaan kikkaan, oppositiopolitiikkaan,  hallituksensa vähättelyyn ja kansan pelotteluun.

Se mantra, kun puree varmasti vaalien alla.


 

Nato on vältettävissä, mutta kello käy

Upseeriston kanta puolustusliitto Natoon on hyvin myönteinen ja erityisesti viime vuosien aikana se on kasvanut voimakkaasti ollen nyt yli 70%. Voidaanko ajatella, että Suomen raskaan kantapeikot suurimmalta osaltaan ovat sotahulluja? Eivät ole. Upseerit tunnistavat ja tietävät parhaiten missä Suomen puolustusvoimat etenee, tai paremminkin konttaa. Reserviupseerien Natomyönteisyys on hieman yli 50%.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä