*

caalim68

Kaikki blogit puheenaiheesta Henkilöstömitoitus

Hoitajamitoitusta ei lasketa

Päivän ilouutinen on, että hoitajamitoitus pidetään ennallaan. Tämä oli viisas päätös, jonka teimme hyvällä yhteistyöllä. Tuore päätös tarkoittaa, että tilanne säilyy nykyisellään. Päätös liittyy hallitusohjelman esitykseen vanhuspalvelujen henkilöstömitoituksen tarkistamisesta osana meneillään olevaa vanhuspalveluiden laatusuosituksen päivittämistä.

Pihlajalinnan henkilöstöön ei olisi saanut kohdistaa vastatoimia

Henkilökunnalla on sosiaalihuoltolain 48 § mukaan ilmoitusvelvollisuus, mikäli hän työssään huomaa tai saa tietoonsa epäkohdan tai ilmeisenepäkohdan uhan asiakkaan sosiaalihuollon toteuttamisessa. Ilmoituksen vastaanottaneen henkilön on puolestaan ilmoitettava asiasta kunnan sosiaalihuollon johtavalle viranhaltijalle. Sosiaalihuoltolain mukaan ilmoituksen tehneeseen henkilöön ei saa kohdistaa kielteisiä vastatoimia ilmoituksen seurauksena.

Nuorisotyönohjaaja ikäihmisten asialla

En ole ainoastaan nuorten asialla, vaan olen kiinnostunut kaikenikäisten hyvinvoinnista tai sen puutteesta maassamme. Ikääntynyt väestö on paikoin jopa heitteillä ja palvelun taso vaihtelee huolestuttavasti paikkakunnittain ja yksiköittäin. Suosituksien sijaan täytyisi siirtyä lakiin, mikä määrittelisi riittävän henkilökunnan määrän vanhainkodeissa, palvelutaloissa ja kotihoidossa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä