*

caalim68

Kokoomuksen maahanmuuttopolitiikka toimii

Uutena suomalaisena minua jaksaa huvittaa kotimaassani käytävä poliittinen keskustelu. Tuntuu siltä, että tähän maahan mahtuu vain yksi asia kerrallaan keskusteluun.

Vaalikiimassa demarit tarttuivat Teuvo Hakkaraisen (ps.) huolimattomaan möläytykseen, jossa kutsuttiin Erkki Tuomiojaa (sd.) imaamiksi. Perussuomalaiset yrittävät tällä tempulla nostaa maahanmuuton jälleen keskusteluun ja vihreät panikoituivat. He alkoivat puolustella somaleita kovaan ääneen.

Meuhkaaminen on turhaa. Suomessa elävät somalit eivät tarvitse pelastusta persujen uhalta, kuten Mogadishusta kotoisin oleva keskustapoliitikko Abdirahim ”Husu” Hussein perusteli jo omassa kolumnissaan. Olen samaa mieltä Husun kanssa.

Pääasiallinen syy tähän on se, että maahanmuuttajavastaisuus on jo menneen talven lumia.

Maahanmuutto on muuttunut pelottavasta uhasta arkipäiväiseksi asiaksi, joka ei jaksa enää herättää voimakkaita tunteita. Maahanmuuttopolitiikalle on käynyt aivan samoin kuin vuoden 2007 megatrendille, ilmastonmuutokselle. Vuonna 2007 vaaleissa ei muusta puhuttukaan kuin ilmastonmuutoksesta. Vuonna 2011 ilmastopolitiikka oli jo so last year.

Maahanmuuttopolitiikalle on käynyt samalla tavalla. Siinä missä asiasta kiihkoiltiin vuonna 2011, eivät ”mamuasiat” enää herätä vuonna 2014 vahvoja tunteita. Maahanmuutto on arkea.

Kunnia tästä kuuluu kokoomusjohtoiselle hallitukselle ja ennen kaikkea puheenjohtaja Jyrki Kataiselle.

Kokoomuksen johdolla Suomessa on harjoitettu realistista ja hyviä tuloksia tuottavaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Tilastokeskus kertoo, että vuonna 2013 Suomeen syntyi 58 120 lasta, mikä on 1 370 lasta ja 2,3 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2012.

Ilman maahanmuuttoa suomalainen kansakunta kuihtuisi pois.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Janne Hilden

Aika erikoinen tulkinta, että ilman maahanmuuttoa kuihtuisimme pois?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Ruotsissa väkimäärä kasvaa ainoastaan maahanmuuton avulla. Muuten Ruotsin väestö pienenisi. Näin käynee Suomessakin hyvin pian. Suomi tarvitsee lisää mm. somaleita.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"Suomi tarvitsee lisää mm. somaleita."

Mihin?

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Joka kerta kun tämä on esitetty tässä viimeisen vuoden aikana, ja olen sen huomannut, olen kysynyt, että eikö maahanmuutolla korjattu väestörakenne ole sen saman ongelman siirtämistä eteenpäin.

Kertaakaan en muista saaneeni vastausta siihen, millä se voidaan perustella, että ongelmaa siirretään tuleville polville ja voiko sitä edes kutsua ratkaisuksi.

Sen kyljessä kulkee kysymys: "Miksi väkiluvun pitää kasvaa"? Ennemminkin sen pitäisi vähetä, jos nyt tarkastelee miltei miltä tahansa muulta kuin "väistämättömän pakoilun" kantilta.

Martti Kovala Vastaus kommenttiin #19

Ei se ole edes saman ongelman siirtämistä. Hyysärissä kirjoitti dosentti Kyösti Tarvainen 25.1. Norjasssa tehdystä elinaikaislaskennasta. Sen mukaan länsimainen mamu tuottaa Norjalle elinaikanaan 100 000 E.
Itäeurooppalainen maksaa samanverran, eli tuottaa persnettoa.
Mamu kehitysmaasta maksaa puolimiljoonaa. Kilttien tanttojen profiilinkohotus tulee kalliiksi.Päälle tulevat ryöstöt ja raiskaukset.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #23

Tuo taas on asia erikseen. Tuohon pystyy jossain määrin vaikuttamaan. Eli koittaa saada lukuihin muutosta parempaan vaikkapa päätöksillä. Tuo kertoo lähinnä sen, että yhteiskunta ei ole kyennyt tehokkaasti hyödyntämään kaikkia maahanmuuttajia ja on myös itse osa ongelmaa mahdollistamalla elämän, joka ei tuota mitään.

Se sen sijaan on ihan selvä juttu, että syy matalalle syntyvyydelle korkean elintason maissa on korkeassa elintasossa ja vaikka miten paljon roudaa porukkaa sitä paikkaamaan, parissa sukupolvessa ongelma on taas edessä.

Ongelma ei ratkea, se siirtyy eteenpäin.

Toisaalta, onko se edes ongelma? Ja jos niin kenen? Jos se jonkun täytyy kestää, mielestäni niiden, jotka tilanteen ovat aiheuttaneet. Mutta sehän ei toimi niin. Solidaarisuutta pitäisi osoittaa vain suuria ikäluokkia kohtaan. Suomesta pitää tehdä saattokoti heitä varten.

Antti Jokinen

Taas menee blogistilta kaikki maahanmuutto yhteen kasaan. Voi olla, että Suomi tarvitsee jossain vaiheessa työperäistä maahanmuuttoa ja en usko, että kellään on sitä mitään vastaan. Humanitaarisessa maahanmuutossa ei ole mitään järkeä ja kallista ja ei loppujenlopuksi auta ketään.

Ja ole huoleti Suomi pärjää ihan hyvin ilman kuihtumista ilman somalejakin. Ja mikä itseisarvo väestön sinänsä on väestön kasvamisella?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Universaalista itseisarvoa ei väestön kasvamisella olekaan, mutta Suomen kohdalla se on elinehto, sillä ilman väestönkasvua ikäpyramidi muodostuu kestämättömäksi.

Kuten Vartiainenkin viime viikkoisessa ulostulossaan korosti, myös työpaikkojen määrän lisääntyminen ja työllisyyden paraneminen edellyttää maahanmuuttoa. Väestötappio pahentaa aina työttömyyttä. Se voidaan osoittaa miltei mistä tahansa tilatolähteestä.

Antti Jokinen

Mutta niinkuin Björn wahlrooskin totesi, ei Suomeen ole mitään suurempaa ryntäystä maahanmuutonosalta odotettavissa. Ja humanitaarinen maahanmuutto ei varsinkaan ongelmaa ratkaise. Päinvastoin luo lisää ongelmaa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #7

Niin juuri. Björn Wahlroos piti tuota maahanmuuton vähäisyyttä ongelmana Suomelle.

Janne Hilden

Jaa siis Torkkupeitto-Vartiainen, jonka teeseillä saadaan alipalkkatyöväkeä maahamme?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kirjoituksesta jäin kaipaamaan yksityiskohtaisempaa selitystä siitä mikä on kokoomuksen maahanmuuttopolitiikka ollut kun katsot sen toimineen. Ei kai lasten syntyminen Suomessa ole sellainen vai onko? Kaiketi lapsia syntyy kantasuomalaisillekin joten tuskin nyt sukupuuttoon kokonaan kuolisi. Ainakaan muutaman kymmenen vuoden kuluessa.

Hallituksessa kun on muitakin puolueita jotka päättävät myös maahanmuuttopolitiikasta, niin ei kokoomus ole yksin voinut omaa politiikkaansa ajaa. Miksihän muuten ministeri Räsänen aikoo koventaa tilapäisten oleskelulupien käytäntöä? Liittyyhän sekin maahanmuuttoon, toki laittomaan tuolta osin.

Ari Lotvonen

Rupesit kirjoittamaan niin moneen threadiin, että nyt on pallo hukassa. Mutta eköhän lähetä yhessä Somaliaan ja näytetään kyläpäälliköille närhen munat (armeijassa tuli ensimmäisen luokan ampumamerkki, kunto -ja uintimerkki, muut pojat sai vain kolmannen luokan kelpoisuuksia ja pronssisia merkkejä). Olen jo valmiiksi Afriikassa, nyt puuttuu vain tekijä!

"Siitä vaan" - sano Rannanjärvi.

Jas ei muuta kun menox sanoi Anni Lenox
http://www.youtube.com/watch?v=G2bDzwX0c7E

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

"Ilman maahanmuuttoa suomalainen kansakunta kuihtuisi pois."

Niin mutta halutaanko kuihtumiseen siihen pelatus mamuilta ?

"Suomessa elävät somalit eivät tarvitse pelastusta persujen uhalta".

Tuohon sisältyy väittämä että persut uhkaavat somaleja ,miten persut heitä uhkaavat ?

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Mikäli maahanmuutto kriittiset haluaisivat oikeasti pelastaa meidät mamuilta pyöräyttäisivät he 5 lasta maailmaan per nuppi.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Tuomas, paremmin sanottu kuin tehty. Katsos ei se nyt ihan noin vain käy. ;)

Markku Päivätie Vastaus kommenttiin #15

Kyllä suomessa on yksi uskontoryhmä joka ainakin yrittää, viisi lasta on vielä pieni perhe.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"Ilman maahanmuuttoa suomalainen kansakunta kuihtuisi pois."

LOL. Ai missähän ajassa? No siihen menisi yli tuhat vuotta tällä syntyvyydellä (1,8).

Ikäpyramidiakaan ei tarvitse korjata, ellei tule sitä oikeaa työvoimapulaa, ja kuka siihen uskoo?

Suomen ikäpyramidi vuodesta 1950 eteenpäin, arvioituna aina vuoteen 2100 asti: http://populationpyramid.net/finland/1950/

Kuten voidaan nähdä, pyramidi on tasainen tällä vuosituhannella.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Se tasaisuus on ongelma, koska työikäisten muodostama pullistuma on poistumassa juuri näinä vuosina, mikä tulee rasittamaan huoltouhdetta. Tuossa ennusteessa on kuitenkin otettu huomioon arvioitu maahanmuutto ja jos se ei toteudu, niin ongelma räjähtää käsiin vielä pahemmin.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"Se tasaisuus on ongelma"

Ei sellaista pyramidia ole keksittykään, mikä olisi aina leveä pohjalta*) - se vaatisi koko ajan suurempaa ja suurempaa syntyvyyttä. Ne nuoret vanhenevat, ja ne pitäisi sitten korvata taas suuremmalla määrällä nuoria, ja nekin nuoret vanhenisivat, ja nekin pitäisi taas korvata suuremmalla määrällä, jne, jne. Tällainen jatkuva baby boom olisi mahdotonta pitemmän päälle. Ns. pyramidihuijaus.

*) Egypti on poikkeus.

Käyttäjän abdirahimhussein kuva
Abdirahim HUSU Hussein .

Minua kiinnostaa miten kokoomuksen mamu politiikka on tässä onnistunut?!

Junes Lokka

Kokoomuksen maahanmuuttopolitiikka ei toimi vaan on mielipuolista. Ei sillä, että muut puolueet eroaisivat mitenkään.

Ongelmaa lykätään eteenpäin, jos koko ajan hankitaan lisää väkeä. Lyhyellä tähtäimellä maahanmuuttajat eivät rasita julkisen talouden budjettimenoja, jotka liittyvät lapsiin ja vanhuksiin. Siksi voi syntyä vaikutelma, että nämä ryhmät voisivat antaa meille liikkumavaraa. Mutta myös he saavat lapsia ja vanhenevat.

Esimerkki Saksasta: sosiaaliministeriön tutkimuksen mukaan maahanmuuttajataustaisten yli 65-vuotiaiden määrä tulee nousemaan Baden-Württembergissa yli 300.000 henkeen vuoteen 2020 mennessä. Vuonna 1995 heidän määränsä oli 47.000 henkeä.

Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2012 Suomen väkiluvun kasvusta vieraskielisten osuus oli 87 prosenttia. Onnea vaan kotouttamiselle, joka on Helsingissäkin onnistunut erinomaisesti:

http://jlokka.blogspot.fi/2013/05/helsingin-kaupun...

Mika Samuel Kiekkijev

"Vaalikiimassa demarit tarttuivat Teuvo Hakkaraisen (ps.) huolimattomaan möläytykseen, jossa kutsuttiin Erkki Tuomiojaa (sd.) imaamiksi. "

Tästä letkautuksesta on jo niin kauan aikaa, ettei sitä edes muistanut kuin Keskustalainen uussuomalainen, joka näin ollen itse asiassa yritti herättää uinuvan keskustelun, miksi?

Antti Jokinen

"Tästä letkautuksesta on jo niin kauan aikaa, ettei sitä edes muistanut kuin Keskustalainen uussuomalainen, joka näin ollen itse asiassa yritti herättää uinuvan keskustelun, miksi?"

Ai se on se vanha juttu vuosien takaa. Luulin, että oli joku uusi lausunto tullut Hakkaraiselta.

Käyttäjän OlliTuovinen kuva
Olli Tuovinen

"Ilman maahanmuuttoa suomalainen kansakunta kuihtuisi pois."

Järjetön perustelu. Erittäin kalliiksi tuleva maahanmuuttopolitiikka ei ole ratkaisu yhtään mihinkään.

Suomalaisten syntyvyyttä voidaan nostaa vaikkapa korottamalla lapsilisiä korkeammalle tasolle, mikä tulisi huomattavasti halvemmaksi kuin heikosti kotoutuvien ihmisten rahtaaminen maailman laidalta.

Maahanmuutto ei ratkaise myöskään kolmannen maiden ongelmia millään tavalla, vaan siihenkin on parempia tapoja.

Toimituksen poiminnat