caalim68

Onko maahanmuuttaja huumemuuttaja?

Suurin osa, n. 60 % maahanmuuttajien tekemistä vankeuteen johtaneista rikoksista on Oikeusministeriön vankilaosaston mukaan huumausainerikoksia. Tämä pelottaa ajatellessa meidän nuortemme tulevaisuutta. Tämä on yksi vakava syrjäytymisen uhka. Seurauksena on kodittomuutta, varkausrikoksia, pahoinpitelyä ja seksuaalirikoksia mukaan lukien lasten hyväksi käyttö. Vankilaan joutuneet tulevat entistä paremmiksi huumausaineammattilaisiksi vankilassa ollessaan. Monet maahanmuuttajat varmaan saavansa helppoa rahaa nopeasti ajattelematta, että he käytännössä murhaavat jonkun nuoren tulevaisuuden ja elämän myydessään hänelle huumeita. Valitettavasti huumemyyjät oleskelevat puistoissa ja rautatieasemilla sekä soluttautuvat maahanmuuttajien asuinalueiden väestöön ja heillä on monenlaisia peiteammatteja, kuten ravintoloitsija tai siivooja. He etsivät vain rahaa välittämättä seurauksista. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tullut valtavasti uusia huumausaineita ja myös poliisit ovat helisemässä pystyäkseen seuraamaan ja analysoimaan huumeita. Tämä tulee myös kalliiksi. Parempi toimintatapa olisi toimia ennaltaehkäisevästi tiedottamalla festivaaleilla tai muualla mainostamalla, vaikkapa ”Huumemyyjä on murhaaja!” tai ”Huumeet tappavat tulevaisuutesi!”. Ihmisten mieliin pitäisi iskostua, että useiden rikosten taustalla on myös huumeiden käyttö. Huumeiden levinneisyys on suurta niiden nuorten keskuudessa, jotka ovat heikossa asemassa, kärsivät perhe- ja sosiaaliongelmista tai kouluongelmista. Myös jos perheessä on esiintynyt huumeiden käyttöä, on riski lasten huumekokeiluille n. 10 % korkeampi kuin muiden lasten kohdalla (37−49 %). Maahanmuuttajat ovat lähteneet huonojen olojen takia kotimaastaan ja heillä on usein myös kielitaidottomuutta ja puutteellinen koulutus, joka aiheuttaa huonomman sosiaalisen ja taloudellisen aseman kuin suomalaisten yleensä. Nyt tähän vielä tulee lisäksi kaupan päälle huumeongelmat! Viranomaisten pitäisi tehdä tiukasti sotaa huumeita vastaan, jotta nuoret voisivat välttyä näiltä valtavilta ongelmilta ja syrjäytymiseltä. Tämä olisi yksi askel ulos syrjäytymisestä!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Antti,

Olisit vähän säädyllisempi.Kommenttisi on ruma, vaikka olisikin totta.
Nyt tämä kirjoittaja on sentään polttanut oman ruumiinsa valottaakseen yhtä pimeää nurkkaa, muttet sinä arvosta häntä, vaan aiheutat pettymystä hänelle...mieti aina ennen kuin päästät sanojasi.

Harri Lahtinen

Kaksi faktaa. 1. Yli puolet Vantaan vankilassa olevista vangeista eivät edusta valtaväestöä. 2. Eniten raiskauksia prosenttuaalisesti Suomessa tekevät muslimimaista ( esim. Somalia, Irak) tulevat ihmiset.

Käyttäjän PetteriAittola kuva
Petteri Aittola

Kristinuskon historiassa on myös paljon väkisinmakaamista, ristiretkiä ja muita saarnamatkoja, joilla toimitettiin muutakin kuin oppia kansalle.

Ei taida olla uskonnosta kiinni, vaikka tietenkin ehkä huntuihin tottuneet voi saada jonkin ahaa-elämyksen helpommin kuin ne, jotka eivät ole niihin tottuneet.

Nur Mohammedille hatun nosto valveutuneesta kannanototsta ja osallistumisesta suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseen. Pääosa meista kommentoijista ei muuhun pysty, kuin suun pieksentään ja toisten kannanottojen aliarvioimiseen tietämättään edes, mistä puhutaan.

Eero Tillanen

Sanotaan, että historiasta pitäisi voida ottaa oppia. Länsimaissa opittiin erottamaan uskonto ja valtio, mutta nyt tämä on tulossa takaisin Eurooppaan islamisaation myötä. Belgiassa kehitys on jo pitkällä ja Ruotsissakaan asiat eivät ole hyvin.

Mitä tällä on sitten tekemistä raiskausten kanssa? No sen verran, että kaikki uskonnolliset fundamentalistit pyrkivät naisen alistamiseen ja raiskaus on siihen tehokkain keino. Kun poikalapsille pienestä pitäen opetetaan, että länsimaiset, vapaasti pukeutuvat naiset ovat huoria, toisen luokan kansalaisia joita saa raiskata ja pahoinpidellä, niin näin nuo uskonnolla aivopestyt myös toimivat.

Tällaista kulttuuria emme kaipaa Eurooppaan, emme myöskään Suomeen. Tähän samaan yhteyteen korostan jälleen kerran, että Nur Mohamedin kaltaiset, suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumista haluavat ihmiset ovat tervetulleita, riippumatta näiden uskonnosta. Sen sijaan vihamielistä invaasiota haluavat voivat puolestani painua hemmettiin Suomesta, samoin raiskauksia ja muita rikoksia tehtailevat. Jälleen uskonnosta riippumatta.

Tämä vasemmistoradikalismin rectumin hedelmä, kritiikitön monikulttuurisuuden ihannointi joutaa historian roskakoppaan.

Harri Lahtinen

Jos 60% maahanmuuttajien tekemistä vankeuteen johtaneista rikoksista on huumausainerikoksia niin sehän kertoo siitä että he ovat rikollisia ja tekevät rahaa myymällä huumeita ja valtaväestön edustajat syrjäytyvät ja kärsivät maahanmuuttajien takia. ps. päivän paras, syrjäytyneisyys johtaa lasten hyväksi käyttöön.

Käyttäjän hautakangas kuva
Ville Hautakangas

Kieltolaki teki aikoinaan monesta alkoholinkäyttäjästä ensin alkoholikauppiaan, sitten rikollisen ja sitä kautta syrjäytyneen, ja sitten jopa murhaajan.

Kieltolaki teki alkoholista vaarallisempaa ja myrkyllisempää, ja sen käytöstä holtittomampaa.

Jos miettisit keinoja vielä kerran...

Käyttäjän PetteriAittola kuva
Petteri Aittola

Huumekortit kaikille kansalaisille ja myynti Alkon liikkeistä tai apteekeista!

Marko Räsänen

Näin se täytyy hoitaa. Meksiko ja Yhdysvallat on hyvä esimerkki kuinka huumeiden vastainen sota on hävitty. Aikoinaan olin hyvinkin jyrkkä huumeiden käyttäjiä kohtaan ja halusin jokaisen vankilaan. Mutta se ei ole mikään ratkaisu. Ajatelkaa mikä maailman laajuinen takaisku olisi huumerikollisuudelle kun markkinat menisi alta ja valtiot alkaisivat ottaa sen hyödyn itselleen. Melkein veikkaisin, että käytön negatiiviset vaikutukset pystyttäisiin kevyesti kattamaan niiden myynnistä saatavilla varoilla.

Huumeiden käyttäjiä on ollut, ja tulee aina olemaan. Sitä ei lainsäädännöllä tms. saada poistumaan. Osa ihmisistä on vaan sellasia.

Kauko Aatos

Nur Mohamed tuntuu olevan varsin hyvin perillä suomalaisesta "maahanmuuttopolitiikasta" ja sen vaikutuksista. Voiko Nur sanoa yhden (1) tekijän, joka kokonaisvaikutuksiltaan on positiivista tässä politiikassa. Mulle ei tule mieleen yhtäkään faktoihin perustuvaa, ei sitten niin ainoatakaan. Täydellinen, nopea ja erittäin tehokas katastrofi, josta maksamme kumulatiivisesti maailman tappiin asti. Pankkikriiseistä, soneroista ja jopa kreikoista sentään päästään joskus eroon. Tämä "maahanmuutto" jää ikuiseksi rasitteeksi.

Harri Lahtinen

Mistä Kansalliset Maahanmuuttajat ry. saa rahansa?

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

No, ne nyt ovat noita virolaisia ja vironvenäläisiä ressukoita, jotka ostavat huumeita halvalla kotimaastaan, ja yrittävät sitten myydä niitä tällä voitolla. Tilanne tulee jatkumaan niin kauan, kun huumeet ovat selvästi halvempia Suomen lähialueilla.

Harri Lahtinen

Miksi juuri Virolaiset ovat (jotenkin sympaattinen) ressukoita mutta jonkun muun maan on kova julma huumerikollinen? Missä ja mikä huumekauppias ei myy huumeita voitolla? ps. Mielenkiintoista on se että Vironvenäläiset ovat vähemmistöä Virossa, mutta enemmistö rikostilastoissa.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Johan me käymme sotaan huumeita vastaan. Olemme käyneet jo vuosia. Lopputulos on kaikkien näkyvillä. Tampereella taitavat jo vanhat mummutkin tunnistaa pirinistin sellaisen nähdessään. Jopa takaapäin.

Itse olen sitä ikäluokkaa, jolle opetettiin koulussa, että heroiiniin voi jäädä fyysiseen koukkuun yhdestä kerrasta. Jossakin vaiheessa sit alkoi ihan tosissaan miettiä, mitä ihmettä meille niinkuin varsinaisesti kerrottiin...

Eli se siitä valistuksesta.

Veltsu Ruismäki

Nykyisessä valistuksessa, on juuri se vika, että se tekee huumeista pelottavan peikon. Varoitellaan, että eka kerta tappaa ja kaikki huumeet on yhtä pahoja ja varma tapa menettää henkensä. Sitten kun ensikertalainen ottaa ensimmäiset savut pilvisätkästä ja huomaakin seuraavana päivänä olevansa elossa, valistuksen uskottavuus laskee roimasti.

Totuuteen perustuvaa valistusta on tarvittu jo pitkään, mutta virallisesti muuta ei tarjota kuin Irti Huumeista RY:n propagandaa.

Harri Lahtinen

Väärin, Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu lätkän pelaaminen.

Käyttäjän skylark59 kuva
Markku Kiuru

Huumeet linee yleismaailmallinen ongelma. Huumeet ja alkoholi ovat helppo pakotie yksinäisyyttä, turvattomuutta jne. vastaan. Taistelu huumeita vastaan lähtee taistelusta sitä syytä vastaan miksi päihteitä tarvitaan pakotienä. Minusta maahan muuttaneiden pakolaisten ei tarvitse selitellä syytä miksi helppo lievitys ahdistukseen haetaan. Heillä on lähtökohtaisesti huonommat "kortit kädessä" ja tämä on ihan yleisesti tiedossa.
Toisin on minusta ns. kantasuomalaisilla, vai mitä nimitystä tulisi käyttää. Miksi meillä on isot päihdeongelmat vaikka pitäisi olla "hyvinvointiyhteiskunta"? Poliitikot puhuvat hyvinvointiyhteiskunnan romuttamisesta. Minkä hyvinvointiyhteiskunnan? Perhesurmat, ampumistapaukset, itsemuhatilastot ym. Listaa suomalaiseta "hyvinvointiyhteiskunnasta" voisi jatkaa loputtomiin. Pitääkö jonkun vielä ihmetellä jos pikaista helpotusta ahdistukseen haetaan huumeista?

Käyttäjän hautakangas kuva
Ville Hautakangas

"Pitääkö jonkun vielä ihmetellä jos pikaista helpotusta ahdistukseen haetaan huumeista?"

Taitaa suurimmalla osalla käyttäjistä olla vain hetken hupi se, mitä haetaan. Ja ne näkyvät "narkomaanit" ovat useimmiten niitä, jotka ovat joutuneet monenlaisiin vaikeuksiin nimenomaan päihteiden laittomuuden seurauksena. Muutaman vankilareissun jälkeen ei välttämättä muuta elämän tarkoitusta jääkään, kuin vetää päätä sekaisin.

Lisäksi nuo joukkomurhaajat ovat olleet järjestään mielialalääkityksellä. Ja suomalaisesta työikäisestä väestöstä useampi prosentti on jatkuvasti. Lääkkeiden sivuvaikutukset ja vieroitusoireet ovat usein vakavammat kuin "oikeilla" huumeilla, mutta ainakin ovat laillisia ja Kela-korvattuja, ja pitävät pään vinksallaan kellon ympäri.

Se olisi jo hyvä korjaus, että käyttäjiä ei syrjäytettäisi lainsäädännöllä, ja että kaikkiin ongelmiin saisi ihan oikeaa apua (eikä vain lisää/erilaisia huumeita). Tulisi halvemmaksi lopulta, muutenkin kuin rahallisesti.

Käyttäjän budoka kuva
Marijan Mario Basic

Suomen oloissa heikko sosiaalinen asema ei ole riittävä syy ryhtyä huumausainerikokseen. Kun ei ole konkreettisia tietoja rikosten laajuudesta on vaikea sanoa onko asialla olleet rikkaat/rikastuneet vai köyhät!? Köyhille ei yleensä ole varaa huumausaineisiin (hankintaan, matkoihiin ym.), joten kysymys on todennäköisesti organisoidusta toiminnasta.

Jarmo Skog

Nyt kyllä tulee aika yleistä moralistista huumetekstiä. Pitäisi tehdä työtä ja sotaa huumeita vastaan? Toivoisin hiukan enemmän kuin tuollaista huumeet on pahasta tekstiä kokoomuslaiseltakin.

Pari kohtaa erityisesti:
"huumemyyjät oleskelevat puistoissa ja rautatieasemilla"

Joopa joo. Taitavat olla lähinnä luokkakavereita, ystäviä, työkavereita, muita tuttuja. Ei ne mitään pimeässä vaanivia mörköjä ole.

"Parempi toimintatapa olisi toimia ennaltaehkäisevästi tiedottamalla festivaaleilla tai muualla mainostamalla"

Tuo on ihan liirumlaarumia, nollasummapeliä. Ei tuosta haittaakaan ole, mutta rahat siinä menee hukkaan. Tuollainen tiedottaminen ei juuri mihinkään vaikuta ja lapsellinen käsitys, että festarit on jotenkin erityisesti paikka, jossa huumeiden käyttö aloitetaan.

Kannattaisi tutustua hivenen alan tutkimukseen, kirjallisuuteen ja suosituksiin ja sitten vasta pohtia asiaa julkisesti.

Toimituksen poiminnat